Kääpiövuohien kasvatus
Meillä vuosia jatkunut kasvatustyö on saatettu päätökseen.
Suomessa on puhtaiden kääpiövuohien kanta melkoisen pieni, ja näin ollen olemmekin vuosien myötä halunneet olla mukana pitämässä tätä mainiosti lemmikkivuoheksi sopivaa rotua yllä.
Meidän maailmalle lähteneet jälkeläisemme ovat olleet vaihtelevaa, sekä vahvaa kääpiöiden sukulinjaa, joten niiden myötä toivottavasti käpiövuohien kanta osaltaan vahvistuu.
Meillä itsellämme syntyy enää vain todella satunnaisesti kilejä, joten kasvatustoiminnasta ei enää puhuta.
Kilille on mukavaa, että se saa ensimmäiset elinkuukautensa olla turvallisesti emonsa, sekä sisarustensa kanssa. Näin siitä kasvaa terve, voimakas, ja utelias yksilö. Ja jos samassa laumassa on muitakin kilejä kavereina, niin aina vaan parempi. Siinä oppii vuohien sosiaaliset taidot ihan luonnostaa, kun isommassa kiliporukassa viipotetaan, ja toisten kuttujenkin opetusta saadaan.
Kilejen kanssa on hyvä seurustella ihan sen ensi hetkistä lähtien, jolloin kilit tottuvat aivan luonnollisesti ihmisen läsnäoloon, sekä käsittelyyn. Kesy kili on paljon mukavampi tuttavuus, kun arempi yksilö. Itse asiassa ihmisen läheisyyteen tottunut kili hypähtää muitta mutkitta myös oudomman ihmisen syliin, tai kiipeilee pian selän päällä!
Kaikki sosiaalinen touhu omassa vuohilaumassa, ihmisten kera, on jokaiselle kilille mainota opetusta sen tulevaan aikuiselämään uudessa kodissaan.
Kilille on oltava oma lajikumppani joko valmiina odottamassa, tai
sitten sille on hommattava kili kaveriksi. Kaksin aina kaunihimpi, ja kolmin onnellisin.
Kilit syntyvät usein keväisin, ja luovutusikäisiä ne ovat loppukesästä.
