Vuohi lemmikkinä
Tälle sivulle keräämme kaikenlaista tietoa elämästä vuohien kanssa, sillä meiltä löytyy jo yli kahdenkymmenen vuoden kokemus niiden kanssa touhuamisesta. Tähän aikaikkunaan on sattunut ja tapahtunut monenmoista, ja tässä kerrommekin meidän omista, kokemuksen tuomista ajatuksistamme.
Vuohi on mainio, sekä kekseliäs lemmikki.
Paras vaihtoehto on joko kastroitu pukki ("rupukki"), tai naarasvuohi, eli kuttu.
Rupukki on siitä leppoisa lemmikki, että siltä puuttuvat täysin sekä hormoonien hyrräys, että pukille ominainen, vahva ja myskinen tuoksu. Sen luonne on tasaisempi, mitä pukilla, ja se on helposti hallittavissa.
Kuttu on myöskin leppoisa lemmikkinä, mutta sen kohdalla on hyvä ottaa huomioon kiima, joka tulee noin kuukauden välein, ja aiheuttaa kutussa levottomuutta, kun mieli on haikeana pukin luo. Kiiman aikaan kuttu on tavallista hellyydenkipeämpi, ja se saattaa määkiä hyvinkin äänekkäästi haikeuksissaan. Sille ei myöskään välttämättä maistu ruoka kiiman aikaan normaalisti, ja muutenkin sen elimistö tuntuu olevan pari päivää aivan sekaisin.
Nämä asiat, jos eivät omistajaa haittaa, niin kuttu on mitä mainioin vaihtoehto lemmikiksi.
Samassa laumassa voi olla sekä kuttuja, että rupukkeja. Vuohia olisi hyvä olla ihan minimissään kaksi, mutta kolme muodostaa vasta vuohen silmin katsottuna lauman.
Ehta pukki onkin siten jotakin aivan muuta! Lemmikkinä sekin kyllä menee toisen pukin, tai rupukin kera. Pukki saattaa tosin hormoonihöyryissään paiskoa paikkoja mutkalle, sekä äityä välillä villiksi omistajaansakin kohtaan. Sen aromikas myskin tuoksu leijailee pian koko tontin yllä, tarttuen myös vaatteisiin. Talvisin pukki kuseksii itsensä ja partansa melkoiseen kuntoon, joten sen hajusta ja vekkuleista toimista täytyy tosiaan pitää hurtilla huumorilla, niin yhteiselo sujuu kyllä.
Jos samalla tontilla on kuttuja, niin kaikki edellä mainitut "kauhukuvat" toden näköisesti toteutuvat. Pelkässä poikaporukassa olo saattaa olla säyseämpää, eikä toisia pukkeja nuijita jatkuvalla syötöllä, jos kuttuja ei ole näköpiirissä.
Vuohi tarvitsee asuinpaikakseen kuivan, sekä vedottoman tilan. Se pärjää myös pihatossa, mutta mukavin sillä toki on, jos lämminkin paikka on tarjolla, joka pysyy hiukan plussan puolella, ja vesi sulana. (Jos vuohet saavat liikkua ulos ja sisään oman halunsa mukaan, niin ne saattaa hyvinkin tavata makoilemasta pakkasessakin taivasalla. Kunhan vaan sää on kuiva ja suht tuuleton.) Sisätilaksi riittää minimissään noin 2 neliömetriä per eläin, mutta liikkuvaisena eläimenä vuohi on sitä onnellisempi, mitä enemmän on tilaa, sekä virikkeitä kiipeilyyn ja hyppelyyn.
Sisätilan lisäksi kutuille on oltava tarjolla tarha jaloitteluun, sekä ne on myös hyvä totuttaa kävelemään hihnassa. Tarhan koolle ei ole mitään tarkaa asetusta, mutta mitä tilavampi sekin on, sen parempi. Tilavaan aitaukseen on helpompi viritellä myös kiipeilytasoja, kiviä, ym. kivaa puuhailuun. Tarhan aita on oltava tarpeeksi korkea, että vuohet pysyvät aidan takana. Aidan korkeuden tarve vaihtelee ihan yksilöittäin. Meillä on joku pysynyt jo ihan 120cm korkean aidan takana, kun taas joku yksilö on tuntunut kiipeävän yli vaikka liki kahdesta metristä!
Tällä hetkellä aitamme ovat n. 130cm korkeita.
Ja toki vuohen voi antaa olla myös irrallaan pihamaalla, mutta tässä kannattaa muistaa se, että vuohi syö taatusti ensin ne suosikkikukkamaat, kuorii suosikkipensaat, ja tuhoaa kasvimaan siinä sivussa.
Talutuksen voi aloittaa jo ihan kilinä, käyttäen koirille tarkoitettua kaulapantaa, sekä talutinta. Kun vuohi tottuu kävelemään kytkettynä, on sen kanssa kaikki toimiminen selkeästi helpompaa. Harvemmin talutusta tarvitsee sen kummemmin opettaa, vaan vuohi oppii sen luonnostaan. Samoin kuin vapaana kulkemisen omistajansa perässä, tai ainakin välittömässä läheisyydessä. Vuohi on hyvä opettaa myös tulemaan luokse "kutsusta". Joko palkitsemalla jollakin herkulla (esim. kuivattu leipä) kun tulee huutaessa, tai rapistelemalla kauraämpäriä, ja antamalla palkkioksi kauraa, kun vuohi tulee kauraämpärin äänen perässä luokse. Tälläkin opilla vältytään paljolta harmilta, jos sattuu jokin yllättävä tilanne, missä vuohi on saatava nopeasti luokse.
Vuohi ja lapset.
Vuohet, ja varsinkin kilit, sekä lapset ovat mainio yhdistelmä. Kun vuohet saavat tottua lapsiin ihan kilistä asti, niin tämän kaksikon puuhastelua on hellyyttävää seurata. Varsinkin, kun kilit ovat vielä reilusti "leikki-ikäisiä", niin yhteiselo on taatusti riemukasta puolin ja toisin. Kunhan vaan opastaa lasta tarkasti, miten eläimen kanssa ollaan, niin loppu sujuu ihan itsestään. Kilien, ja vuohien taipumus kikkailla ja singahdella, on erityisesti lasten mieleen. Ja leikkien tiimellyksessä juurikin kilit ja lapset ovat mitä mainioin kaksikko, kumpikaan ei tohinassa toistaan kovasti pääse tölvimään. Omasta mielestäni kili ja lapsi ovat mainio yhdistelmä. Joten lapset kannattaa aina ottaa puuhaan mukaan, kun itsekin vuohien kanssa touhuaa.
Ainoa varottava asia on luonnollisestikin juuri lapsen tasolla vaarallisesti sojottavat, aikuisen vuohen sarvet. Etteivät ne tee hallaa lapsen kasvoille, tai silmille. Ja tietenkin tulee muistaa, että aikuinen pukki on harvoin lapselle sopiva kaveri. Ainakaan täysin valvomatta.
